lauantai, 17. syyskuu 2016

Kummituksia ja mörköjä

On olemassa ihmisiä, joilla vaikuttaa olevan jatkuvasti aktivoituneena jonkinlainen sisäinen GPS-laite, joka päivittää omaa sijaintia kartalle niin rakennusten sisällä kuin maastossakin. Oma sisäinen kompassini on valitettavasti Hong Kongissa valmistettu maanantaikappale. Ensimmäisinä päivinä en juuri poistunut kampukselta muuten kuin isommalla porukalla liikkuen, jolloin lammasvaiston aktivoituminen varmisti sen, että seurasin vain laumaa unohtaen edes yrittää pitää jotain lukua sijainnistani. Näin ollen fillaroidessani Hualienissa ensimmäisiä kertoja yksin päädyin vahingossa kaikenlaisiin mielenkiintoisin paikkoihin, kuten esimerkiksi pimeille hautausmaille.

hautausmaa.jpg

 

Hautausmaalta ei löytynyt kummituksia, eikä niitä ole näkynyt asuntolassakaan – ainakaan vielä! Jos huonekaveria on uskominen, on niitä havaittu ylimmän kerroksen itseopiskelutilassa sekä käytävän päässä sijaitsevan juomavesiautomaatin lähistöllä. Juomavesiautomaatin luona voi törmätä hiljaiseen naiseen valkoisessa puvussa tai puolet päästään onnettomuudessa menettäneeseen mieheen. Itseopiskeluhuoneessa taas on kuultu tuonpuoleisesta kaikuvaa itkua ja valitusta. Ahkerana opiskelijana vietän usein myöhäisillan tunteja itseopiskeluoneessa facebookaten opiskellen, joten täytyy tulevina iltoina pitää silmät auki, korvat höröllä ja kamera valmiudessa!

 

itseopiskelu.jpg

 

Viime yönä tosin kohtasin sellaisen mörön, jossa oli tälle tytölle ihan tarpeeksi kauhua yhden syksyn ajaksi. Vedenhakureissulta palatessa samalla ovenavauksella kanssani huoneeseen kipitti jättiläismäinen, valehtelematta ainakin kymmenen sentin mittainen torakka. Nopearefleksinen huonekaveri alkoi heti hätyytellä otusta harjanvarrella samalla kun itse lähinnä tuijotin eteeni järkyttyneenä siitä, että moisen kokoluokan monstereita esiintyy muuallakin kuin Jurassic Parkissa. Torakka ryntäsi piiloon vaatekaapin alle, jonne toinen kämppis suihkutti mojovat kasat vessasta hakemaansa hyönteismyrkkyä (samalla sainkin vastauksen siihen, miksi ”wc-raikastimessa” oli niin omituinen tuoksu). Otusta ei ole sen koommin näkynyt, joten elättelen toivoa että vaatekaapin alunen jäi sen viimeiseksi leposijaksi.

maanantai, 12. syyskuu 2016

Lukukausi alkaa

Puolitoista viikkoa asuntolassa takana ja kohtuullisen hyvältä näyttää! Neljän hengen huoneissa majoittuminen kuulostaa potentiaalisesti katastrofaaliselta, minkä takia olenkin päässyt yllättymään iloisesti yhteiselon sujuvuudesta. Huoneessa on lisäkseni kolme indonesialaista tyttöä. Yksi on 25-vuotias kirjanpitäjä, joka on asuntolan nuorison silmissä hurjan korkean ikänsä ja kuivakan ammattinsa vuoksi saanut lempinimen nainai eli isoäiti. (Melkein vuotta vanhempana mummona kutsun itse nainaita meimeiksi eli pikkusiskoksi, minkä ansiosta olenkin saanut omaksi lempinimekseni gunainai eli isotäti.) Toinen kämppis on ilmeisen loputtomilla duracell-paristoilla ladattu seurapiirihai, joka tuntee kampukselta liioittelematta  _aivan_ jokaisen_opiskelijan_  ja tietää kaupungin jokaisen ravintolan, baarin, puhelinkopin ja lyhtypylvään sijainnin. Kolmas puolestaan on juuri lukiosta valmistunut, kandintutkintoa aloitteleva kiinalais-korealaisen poptähti Luhanin sekopäinen fani, joka ensi kertaa tavatessamme moikkaamisen sijaan kysyi tiedänkö kuka Luhan on. En rehellisesti sanottuna ollut koskaan kuullutkaan koko jampasta, mutta onnekkaasti oikeaan osuneella arvauksella pääsin heti kämppiksen suosioon.

luhan.jpg

Paikallinen Bieberi

Superavuliaat kämppikset kierrättivät ensimmäisten päivien aikana minua ja muita uusia opiskelijoita ympäri kaupunkia näyttämässä paikkoja. Asuntolassa ei saa kokata ja kampuksen ravintola avautui vasta tänään, joten iso osa päivistä on tähän mennessä kulunut kaupungilla erilaisia ravintoloita testaillessa. Vaikka Taiwan onkin monessa kohtaa hieman manner-Kiinaa kalliimpi, on ulkona syöminen täälläkin superhalpaa: parin ruokalajin aterian juomineen saa helposti parilla-kolmella eurolla. Paluu loppuvuoden loskaiseen ja ylihintaiseen Suomeen tulee olemaan ankea.

ruokala.jpg

Opiskelijaruokalan perusmättö

Opiskelijaruokalassa tarjoillaan pelkkää kasvisruokaa, ja itse asiassa yliopiston säännöt kieltävät liharuokien tuomisen kampukselle. Koulu on buddhalaisen Tzu Chi -säätiön ylläpitämä, joten kampuksella on muitakin sellaisia sääntöjä, joihin ei muissa kouluissa törmää. Paikallisilla opiskelijoilla on koulupuvut, ja pukeutumisen pitäisi olla muutenkin asiallista, mikä tarkoittaa sitä että esim. sandaalit ja shortsit on kielletty. Mukava sääntö paikassa, jossa normipäivänä lämpötila kohoaa helposti kolmenkymmenen asteen tuolle puolen! Monet ulkomaalaiset opiskelijat näyttävät surutta rikkovan pukeutumissääntöä eikä koulun henkilökunta ilmeisestikään ole kovin halukas jakelemaan huomautuksia vaihtareille. Olen siitä huolimatta noudattanut sääntöjä tarkkaan - valitsin tämän koulun vapaaehtoisesti ja tiesin säännöistä etukäteen. En myöskään halua olla paikallisten silmissä se törppö länkkäri joka luulee olevansa muiden yläpuolella.

pukeutuminen.jpg

Asuntolan ovella opiskelijaa tervehtii havainnollistava kyltti kampuksen pukeutumissäännöistä. Kuva ei suostu millään kääntymään oikein päin, ilmeisesti Vuodatus.net haluaa kumota säännöt.

 

Eettisen ruokailun lisäksi kierrättäminen on koulussa tärkeässä roolissa. Kaikkien opiskelijoiden oletetaan kierrättävän kaiken kierrätettävissä olevan materiaalin. Tähän mennessä olen vienyt roskani lajiteltuina omia aikojani lajittelupisteelle, mutta lukukauden alkaessa virallisesti on roskia määrä viedä vain klo 21-22 välisenä aikana. Ilmeisesti ideana on se, että kaikkien viedessä roskansa samoihin aikoihin kukaan ei kehtaa viedä hirmuista määrää sekajätettä tai dumpata roskapusseja vääriin laatikoihin. Kuuleman mukaan roskia toisinaan myös ratsataan väärän lajittelun paljastamiseksi. Odotankin jännityksellä ensimmäistä virallista roskienvientikeikkaani!

 

Opetus koulussa on ensimmäisen viikon perusteella laadukasta, ja uskon että tästä keikasta jää paljon käteen. Jos ei muuta, niin ainakin maisemat ovat hulppeat! Ei ole yhtään ikävä vielä Taipein vilinää.

k%C3%A4velypolku.jpg

tiistai, 30. elokuu 2016

Osa 2, Hualien

 

Törmään monesti tilanteisiin, jossa minut esitellään uudelle henkilölle sanoilla ”tässä on henkilö x, x puhuu sujuvaa kiinaa”. Näissä tilanteissa koen kovaa tarvetta lähteä selittämään millä kaikilla tavoilla kiinani EI ole sujuvaa, ja olisikin varsin kiva kokea itsekin hallitsevansa kielen hyvin. Tämän takia päätin tehdä asialle jotain ja lähteä toistamiseen opiskelemaan kiinaa paikan päälle natiivipuhujien keskelle.

 

Opiskelupaikaksi valiutui Tzu Chi -yliopisto Hualienissa Taiwanin itärannikolla, ja rahoitus hoitui kätevästi Taiwanin ulkoministeriön jakamalla Huayu Enrichment -stipendillä. Hakuprosessi stipendiä ja koulua varten oli helppo. Stipendinjakajat tosin pitivät jännityksessä pitkään – tiedon stipendipäätöksestä piti tulla toukokuun aikana, ja vahvistusviesti napsahtikin sähköpostiin mukavasti toukokuun viimeisen päivän iltana.

 

China Southern Airlinesin menopaluu reitille Helsinki-Amsterdam-Guangzhou-Taipei irtosi edullisesti 500 eurolla, ja muutaman päivän matkaamisen jälkeen olen päässyt Hualieniin asti. Ensimmäiset päivät menivät taipeilaisessa kapselihotellissa aikaerokoomaa selvitellessä. Kävin Longshan-temppelissä nappaamassa kuvan todistusaineistoksi siitä että olin tehnyt jotain ja painuin sitten makoisille 14h unille kapselin rauhaan.

20160828_125136.jpg

Joku temppeli.

 

20160828_222555.jpg

En jaksanut olla siellä pitkään, koska oli kiire katsomaan telkkaa.

 

Koomattuani tarpeeksi junailin itseni Hualieniin, jossa olen ehtinyt olla nyt pari päivää. Koulu alkaa vasta ensi viikolla, joten olen olen kuluttanut aikaani mm. shoppaamalla sellaisen määrän kirjoja, että paluumatkaa varten pakkaaminen hirvittää jo nyt. Huomenna onneksi pääsee muuttamaan kampuksen asuntolaan, niin saan muutakin tekemistä kirjojen hamstraamisen lisäksi.

tiistai, 5. maaliskuu 2013

Asuntolaelämän ihanuus

Hupsista, ensimmäinen lukukausi ja talviloma Kiinassa vilahti ohi ja edellisestä päivityksestä on jo aikaa yli neljä kuukautta. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua jokunen asia, joten en ala sepustaa kaikenkattavaa raporttia edellisistä kuukausista. Sen sijaan olen laiska ja paikkaan aiempaa laiskuuttani postaamalla viime vuoden puolella kirjoittamani ja siitä hieman muokkaamani raportin asuntolaelämän loistokkuudesta.

 

Yliopiston kiinalaiset opiskelijat asuvat keskenään noin kuuden hengen huoneissa vailla omia suihkuja tai vessoja saati lämmintä vettä, joten tähän verrattuna vaihtariasuntolani olot kahden hengen kylpyhuoneellisessa huoneessa ovat varsinaista luksusta. Materiaalisen puolen lisäksi myös muissa olosuhteissa on eroa. Toisin kuin vaihtareiden puolella, huhujen mukaan paikallisten opiskelijoiden asuntoloissa mennään nukkumaan jo ennen puoltayötä, viikolla ei rellestetä ja popit eivät soi ympäri vuorokautta. Uskoisikohan tuota?

Asuntolan mongolit ovat suuria musiikinystäviä. Suunnilleen ensimmäisen kuukauden ajan oman kerrokseni asukkaita valistettiin hittitietoiseksi kansaksi luukuttamalla noin 24/7 Gangnam Stylea sellaisella volyymilla, että seinät tärisivät. Sittemmin jukeboksi on onneksi hieman monipuolistunut kattamaan useampia laadukkaita kappaleita. Esimerkiksi palattuani talvilomalta sain ensimmäisen päivän kuunnella, kuinka Withney Houston kerta toisensa jälkeen vannoi ikuista rakkautta heleällä koukeroinnillaan. Musiikin lisäksi onneksi myös muut asuntolasta kuuluvat elämisen äänet monipuolistavat äänimaailmaa kaikenlaisen kilinän, örinän ja paukkeen muodossa.

Vaikka Kiinassa onkin tullut jo majailtua melkein puoli vuotta, on suullisessa kielitaidossani edelleen hieman petrattavaa. Onneksi asuntolassa sen harjoittamiseen tarjoutuu monipuolisia ja opettavaisia tilanteita. Vaikka moni asuntolan asukkaista keskustelee mieluummin mongoliksi, venäjäksi tai englanniksi kuin kiinaksi, ei tämä tarkoita sitä etteikö myös monipuoliseen kiinan puhumiseen olisi mahdollisuuksia. En esimerkiksi aikaisemmin ole ollenkaan tajunnut miettiä, mikä olisi sopiva tapa kertoa täysin tuntemattomalle miehelle puhelimessa, että pahoittelut, baarissa tapaamasi neitokainen - niin, kämppikseni kaverin kaveri, jonka puhemiehenä tässä nyt toimin kun ei muita melkein kiinantaitoisia löytynyt lähistöltä - ei valitettavasti taida olla kovin kiinnostunut, mutta onnea ja menestystä nyt kuitenkin jatkoon.

Välillä asuntolassa tuntuu siltä kuin olisi eksynyt aikamatkalle yläasteen leirikouluun, mikä ei kyllä ole ihmekään ottaen huomioon, että nuorimmat asukkaat ovat vuosimallia -96. Osa opiskelijoista on todella ahkeria ja motivoituneita, toisessa ääripäässä taas sitten nukutaan päivät, valvotaan yöt ja käydään luennoilla ehkä kerran kuussa. Tämäkin on toisaalta varsin ymmärrettävää, sillä osa opiskelijoista on täällä pelkästään vanhempien pakottamana vailla mitään mielenkiintoa Kiinaa kohtaan. Moni myös on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa saa elää suhteellisen itsenäisesti ilman että äiti patistaa tekemään läksyjä ja soittelee perään kaupungille. Näin ne päivät sitten kuluvat mukavasti nukkuen, ryypäten, pelaten ja syöden. Välillä joku opettajista tai asuntolan henkilökunnasta saattaa käydä vähän heiluttelemassa etusormea ja sanomassa että noh noh.

Välillä asuntolan häslinki ärsyttää, toisinaan taas on mukavaa että läheltä löytyy elämää. Yleinen asuinviihtyvyys riippuu paljon siitä, millainen kämppis sattuu osumaan kohdalle, ja itselläni arpaonni oli onneksi suotuisa. Sen lisäksi että kämppikseni on hyvä tyyppi, hän viettää suunnilleen puolet öistä jossain muualla, minkä takia saankin vallata huoneen usein kokonaan itselleni. Saan myös huoneeseen nukkumisrauhan sitä pyytäessäni, mikä on huomattavasti enemmän kuin monilla asuntolan asukkailla.

Kirjoitin alussa viestiini, että asuntolassamme olisi lämmin vesi, mutta se on ehkä hieman liioittelua. Joskus sitä on, joskus ei, ja usein se loppuu kesken juuri silloin kun olet saanut shampoot päähän. Toisaalta kylmällä vedellä peseytymisen jälkeen on yleensä mukavan virkeä olo, joten tähänkin tottuu. Pitää lisäksi varmaan arvostaa sitä, että kielen, kulttuurin ja muun mukavan ohella täällä pääsee opiskelemaan myös positiivista ajattelua.

perjantai, 26. lokakuu 2012

Opiskelua

Kahden kuukauden kiinailun jälkeen arki rullaa jo varsin sujuvasti eikä vielä ainakaan ole iskenyt hirmuinen koti-ikävä. Opiskelu on pääosin kivaa, kavereita on löytynyt niin vaihtareista kuin paikallisistakin ja opiskelun ja sosialisoinnin lisäksi myös omaa aikaa mm. datailuun ja facebookkailuun löytyy.

Luennot alkavat aamulla kahdeksalta tai kymmeneltä ja keskeytyvät puolelta päivin kahden ja puolen tunnin mittaiseen luonas/nokostaukoon, jonka jälkeen on vielä puoli viiteen kestävä iltapäiväluento. Tämän lisäksi olen käynyt myös yhdellä ylimääräisellä, koko tutkintoaan Kiinassa suorittaville vaihtareille suunnatulla kurssilla, jonka tarkoituksena on esitellä kiinan kulttuuria ja yhteiskuntaa maan uusille asukkaille. Kurssi on varsin mielenkiintoinen, mutta ajankohta - torstai- ja lauantai-illat puoli seitsemästä puoli kymmeneen - voisi olla vähän kivempikin. Ei käy kateeksi kiinaisia opiskelijoita, joilla vastaavanlaisia iltaluentoja näyttää olevan yhtenään.

Opiskeluissa on päästy jo kivasti arkirutiiniin ja sitä myötä itselleni tyypilliseen lusmuiluun. Alun tasopanikoinnista johtuneen opiskelumaratonin jälkeen olen huomannut, etteivät kaikki muutkaan ryhmäläiset vielä ole kielitaitonsa puolesta mitään CCTV:n uutislukija-ainesta, mikä on puolestaan johtanut siihen, että lupaavasti käyntiin lähtenyt superopiskeluni jäi varsin lyhyeksi ilmiöksi. Onneksi pian alkava koeviikko pakottaa sparraamaan taas ainakin muutaman päivän ajaksi.

Kaksi kuukautta kiinankielisessä ympäristössä on kuitenkin tuonut jo jonkinlaista edistystä varsinkin suulliseen kielitaitoon. Mongolit ja venäläiset puhuvat usein keskenään omaa äidinkieltään, mutta sattuneesta syystä suomelle ei ole täällä ollut paljon käyttöä. Ei siis auta muu kuin vain solkata kiinaa, mikäli haluaa tulla ymmärretyksi. Olen ihan ylpeä siitä, että olen onnistunut puhumaan pelkkää kiinaa myös kesken lukukautta ryhmään tulleen amerikkalaisen kanssa

Jatkuva kiinan vyöryminen korvista sisälle on myös aiheuttanut sen, että kuullunymmärtämisvaikeudet tunnilla ovat vähentynteet huomattavasti. Tämä tosin johtuu varmaankin osittain siitä, että opettajien luennointityylit ovat välillä aika ennustettavia. Jos joka päivä kuulee viidentoista minuutin mittaisen saarnan siitä, miten kaikkien on opiskeltava ahkerasti jotta mahdollisimman moni läpäisisi vuoden lopussa HSK6-kokeen, ei oikein voi välttyä oppimasta aiheeseen liittyvää sanastoa.

Tämän lisäksi normaali arkikommunikointi alkaa yleensä myös jo pelittää jollain tavalla, vaikkakin onnistun ravintoloissa lähes poikkeuksetta aiheuttamaan hämminkiä. Olisihan se ihan kiva yli kolmen vuoden kielenopisklun jälkeen olla olematta kovin jäässä yksinkertaisessa ruoantilaustilanteessa, mutta kun ruokasanasto on vaan niin tylsää ettei sitä jaksa erikseen ruveta opiskelemaan. Paljon mielenkiintoisempaa on esimerkiksi lukea vuosikymmenien takaisia kansan sivistykseen tarkoitettuja kirjasia ja oppia niistä ylevää vallankumoussanastoa.