Kahden kuukauden kiinailun jälkeen arki rullaa jo varsin sujuvasti eikä vielä ainakaan ole iskenyt hirmuinen koti-ikävä. Opiskelu on pääosin kivaa, kavereita on löytynyt niin vaihtareista kuin paikallisistakin ja opiskelun ja sosialisoinnin lisäksi myös omaa aikaa mm. datailuun ja facebookkailuun löytyy.

Luennot alkavat aamulla kahdeksalta tai kymmeneltä ja keskeytyvät puolelta päivin kahden ja puolen tunnin mittaiseen luonas/nokostaukoon, jonka jälkeen on vielä puoli viiteen kestävä iltapäiväluento. Tämän lisäksi olen käynyt myös yhdellä ylimääräisellä, koko tutkintoaan Kiinassa suorittaville vaihtareille suunnatulla kurssilla, jonka tarkoituksena on esitellä kiinan kulttuuria ja yhteiskuntaa maan uusille asukkaille. Kurssi on varsin mielenkiintoinen, mutta ajankohta - torstai- ja lauantai-illat puoli seitsemästä puoli kymmeneen - voisi olla vähän kivempikin. Ei käy kateeksi kiinaisia opiskelijoita, joilla vastaavanlaisia iltaluentoja näyttää olevan yhtenään.

Opiskeluissa on päästy jo kivasti arkirutiiniin ja sitä myötä itselleni tyypilliseen lusmuiluun. Alun tasopanikoinnista johtuneen opiskelumaratonin jälkeen olen huomannut, etteivät kaikki muutkaan ryhmäläiset vielä ole kielitaitonsa puolesta mitään CCTV:n uutislukija-ainesta, mikä on puolestaan johtanut siihen, että lupaavasti käyntiin lähtenyt superopiskeluni jäi varsin lyhyeksi ilmiöksi. Onneksi pian alkava koeviikko pakottaa sparraamaan taas ainakin muutaman päivän ajaksi.

Kaksi kuukautta kiinankielisessä ympäristössä on kuitenkin tuonut jo jonkinlaista edistystä varsinkin suulliseen kielitaitoon. Mongolit ja venäläiset puhuvat usein keskenään omaa äidinkieltään, mutta sattuneesta syystä suomelle ei ole täällä ollut paljon käyttöä. Ei siis auta muu kuin vain solkata kiinaa, mikäli haluaa tulla ymmärretyksi. Olen ihan ylpeä siitä, että olen onnistunut puhumaan pelkkää kiinaa myös kesken lukukautta ryhmään tulleen amerikkalaisen kanssa

Jatkuva kiinan vyöryminen korvista sisälle on myös aiheuttanut sen, että kuullunymmärtämisvaikeudet tunnilla ovat vähentynteet huomattavasti. Tämä tosin johtuu varmaankin osittain siitä, että opettajien luennointityylit ovat välillä aika ennustettavia. Jos joka päivä kuulee viidentoista minuutin mittaisen saarnan siitä, miten kaikkien on opiskeltava ahkerasti jotta mahdollisimman moni läpäisisi vuoden lopussa HSK6-kokeen, ei oikein voi välttyä oppimasta aiheeseen liittyvää sanastoa.

Tämän lisäksi normaali arkikommunikointi alkaa yleensä myös jo pelittää jollain tavalla, vaikkakin onnistun ravintoloissa lähes poikkeuksetta aiheuttamaan hämminkiä. Olisihan se ihan kiva yli kolmen vuoden kielenopisklun jälkeen olla olematta kovin jäässä yksinkertaisessa ruoantilaustilanteessa, mutta kun ruokasanasto on vaan niin tylsää ettei sitä jaksa erikseen ruveta opiskelemaan. Paljon mielenkiintoisempaa on esimerkiksi lukea vuosikymmenien takaisia kansan sivistykseen tarkoitettuja kirjasia ja oppia niistä ylevää vallankumoussanastoa.